14.3.2014

Saammeko esitellä Hildan!

Hilda on 6½-vuotias ragdoll-tyttö.
  • oikealta nimeltään Kujakeikarin Gunhild
  • RAG f 04 eli ruskeakilpikonna mitted
  • pieni ja siro
  • äänekäs kähisijä
  • pateen suuri ystävä 

Meidän perheessä on aiemminkin ollut kissoja.
Suurimpaan maineeseen niistä on yltänyt ragdoll-tyttö Lissu,
koska se sai oman blogin.
Lissu piti lopettaa viime juhannuksen jälkeen.
Siltä löydettiin reikä virtsarakosta,
jonka seurauksena koko vatsaontelo täyttyi salakavalasti virtsasta.
Vaihtoehdoksi ei jäänyt kuin lopettaminen :(

Olemme siis elelleet n. 8 kk kaksin ilman karvakorvaa.

Hilda on elellyt elämänsä pääkaupunkiseudulla.
Sen viimeisimmässä kodissa sillä oli superkiva emäntä U
ja kaveriaan kaksi mäyräkoiraa.
Nuorempi mäyris ei hyväksynyt Hildaa laumaansa
ja kissille piti etsiä uusi koti.
U on rakas ystävämme ja hän lähti tuomaan Hildaa uuteen kotiinsa
ja samalla katsastamaan vanhoja asuinseutujaan.
U oli vieraamme viikonlopun ajan.
Näin Hilda sai rauhassa tutustua uuteen kotiinsa tutun ihmisen seurassa.
Hilda kotiutui kerrasta.
Kotiutumista helpotti runsas patee-valikoima :)




14 kommenttia:

  1. Kiitos uudesta blogista, jossa saamme tutustua Hildaan. Hilda näyttää kovin söpöltä ja kissamaiselta. Rodultaan sama kuin Lissu, mutta taitaa muulta käyttäytymiseltään olla kovinkin erilainen: vesikin näyttää maistuvan kupista eikä tarvi tulla hanasta. Toivon Hildalle pitkää ikää ja teille monia mukavia yhteisiä vuosia. Jään odottamaan lisää kuulumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi. Hildalla ja Lissulla ei ole muuta samaa kuin rotu. Oikein mukavaa, että kissatkin ovat yksilöitä. Juu, Hilda ei osaa juoda hanasta :)

      Poista
  2. Kissi taitaa olla onnellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin luulisin. Tai ainakin vapaa ja itsellinen :)

      Poista
  3. Anonyymi23.10

    Voi patee.. Hildis Hoo sai siis KAKSI palvelijaa.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä tais käydä :)

      Poista
  4. Karpolla oli asiaa11.15

    :) Mukavaa, että Hildakin sai blogin, täyttyy edeltäjän jättämä aukko myös meidän sivustaseuraajien elämässä. Terkkuja nelikolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karpo tai Karpon rouva ja terveisiä nelikolle :) ja kiva, että Karpolla oli asiaa tähän blogiin :)

      Poista
  5. Ihanaa :) Hilda on varmasti niin hyvässä hoivassa uudessa kodissaan teidän luona! Mekin jäämme innolla odottamaan lisää kuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että osaamme Hildaa hoivailla. Vielä on vähän hakusessa tämä yhteisen kielen löytyminen :)

      Poista
  6. Tervehdys Kujakeikarin Geishalta eli Gisseltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei! Kujakeikari siis sielläkin :) Tähän palaamme vielä...

      Poista
  7. Voih, olen iloinen niin Hildan kuin teidänkin puolestanne. Ihania kissanpäiviä koko perheelle!

    VastaaPoista
  8. Kiitos paljon. Kissalla ainakin on kissanpäivät. Henkilökunta ja palvelusväki tekee pitkää päivää :)

    VastaaPoista